”Hän käänsi kahvasta ja veti, mutta mitään ei tapahtunut. Hän katsoi ylös. Ikkunankarmin yläreunassa näkyi outo kapine, joku turvakiinnitys, jotta toimihenkilöt eivät tappaisi itseään.”

Muovilusikkalapset on tarina luokkanoususta sekä terveen ja sairaan mielen rajasta. Kirsi on sivistyneesti syrjäytynyt, perheetön, 45-vuotias nainen ja itsensä pahin vihollinen. Hänen yksinäinen arkensa nojaa tarkkaan rutiiniin ja moitteettomaan työntekoon. Eräänä marraskuisena maanantaina hänen työviikkonsa Me Media Oy:ssä alkaa turvallisen tavallisesti, mutta päättyy toisin. Päivien edetessä ja tapahtumien vyöryessä köysi hänen kaulallaan kiristyy. Lapsuuden alkoholistiperheessä koettu väkivalta ja turvattomuus jättävät jäljet, joita ei voi piilottaa loputtomiin; esikoisromaani kertoo näistä jäljistä. Se kuvaa myös työyhteisön merkitystä yksinäiselle ja asioista kauheinta, rakkautta, joka kasaantuu yksille ja kiertää toiset.

”Kirja koukuttaa nopeasti ja paljastaa korttinsa lähes trillerimäisellä jännittävyydellä (...). Tanja Railolla on räävitön passiivisaggressiivisen huumorin ja iskevän kielen taju, joilla hän tavoittaa sekä toimistotyön vieraannuttavuuden että liikaa kestäneen mielen säröilyn. Hän esittää vimmaisesti selviytyvän, hankalaluontoisen Kirsin lämmöllä, joka ei herätä sääliä, vaan raivokasta myötätuntoa. Voi ihminen, kuinka yksin voitkaan olla.” - Eli Harju, kulttuuritoimitus.fi (23.3.2022)