Huumehelvetti

Kirsikka Ranta-Kallio kertoo kirjastaan Huumehelvetti – ja paluu kuolemanportilta elämään Tarina kirjan takana -sarjassa:
Kirjoitimme ystäväni kanssa kirjan, johon keräsimme erilaisia tarinoita ja minä etsin huumeista selvinnyttä henkilöä ja tarinaa. Löysin
Pasi Tuomailan, joka on mediassa kertonut avoimesti 20-vuotta kestäneestä huumehelvetistä ja huikeasta selviytymistarinastaan. Hän antoi tarinansa kirjaamme ja yhteistyömme sujui hyvin. Kun saimme oman kirjamme valmiiksi, kysyin Pasilta, oliko hän koskaan ajatellut, että hänestä kirjoitettaisiin kirja. Hän oli kyllä miettinyt tätä, mutta hänellä ei ollut tietoa siitä, miten asian suhteen tulisi menetellä.

Olen ollut itse hetken aikaa kustantamossa yrittäjänä, joten osasin kertoa Pasille, kuinka hänen tulisi asian suhteen edetä. Kerroin myös eri vaihtoehdot mahdollisista kirjan kirjoittajista. Hän sanoi haluavansa ehdottomasti, että kirja kirjoitetaan ja minä kirjoittaisin hänen tarinansa. Olin innoissani sekä otettu, sillä en kokenut olevani kuitenkaan ammattikirjailija, vaikkakin olin yhden kirjan jo kirjoittanut. Olin sitten yhteydessä kustantajaan, joka näytti vihreää valoa.

Haluamme Pasin kanssa kertoa tarinan, miten täysin toivottomanakin pidetyllä päihderiippuvaisella on mahdollisuus toipua huumeista, raitistua ja elää normaalia elämää. Haluamme tuoda vaikeaa asiaa ihmisten tietoisuuteen, sillä useat meistä ovat kuulleet mediasta, kuinka huumeiden käyttäminen on vain lisääntynyt ja yhä nuoremmat alkavat kokeilla huumeita. Lisäksi haluamme kirjan myötä antaa vertaistukea niille ihmisille, joiden läheiset käyttävät huumeita. On tärkeää, että sekä huumeiden käyttäjä että heidän läheisensä huomioitaisiin riittävästi eikä heitä jätettäisi vaikeiden ongelmien kanssa yksin.

Kirjoittamisprosessi oli mielekäs, mutta toisaalta haasteellinen. Kirjan läpi kulkee Pasin oma elämäkerta, mutta kirjassa on myös paljon haastateltuna Pasin läheisiä, ystäviä sekä asiantuntijoita. Oli tärkeää, että haastatelluiden henkilöiden tarinat soljuivat sujuvasti oikeassa aikajärjestyksessä Pasin oman tarinan lomassa. Koronan vuoksi en tavannut ketään haastatelluista henkilöistä, Pasinkin vain kerran.

Kirja on saanut todella hyvää ja koskettavaa palautetta. Palautteessa on kiitetty Pasin avoimuutta vaikeasta asiasta, läheisten huomioonottamisesta, kirjan hyvää rakennetta sekä asiantuntijoita, jotka käsittelevät monelta eri kantilta huumeisiin liittyviä vaikeita asioita. Toivon, että kirjamme olisi keino vaikuttaa myös yhteiskunnallisesti, jotta päihteiden ja huumeiden käyttäjät saadaan nopeasti hyvään hoitoon.

Viimeisenä voisin mainita erään lukijapalautteen kirjasta: ”Suosittelisin kaikille. Jokaisen pitäisi oppia ymmärtämään narkomaaneja. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä.”
 


Kuvassa Pasi Tuomaila (oik.) ystävänsä Marko Jantusen kanssa Huumehelvetti-kirjan julkistustilaisuudessa Rosebud Sivullisessa.