Mitä olen oppinut editoinnista kustina ja kirjailijana

Muutama vuosi sitten eräs novellini julkaistiin vain parin sanan muutoksella. Olin kauhistunut ja pettynyt. Tiesin olevani sokea tekstilleni. Se oli toki mukiinmenevä, jopa hyvä (olihan se hyväksytty julkaistavaksi), mutta ei erinomainen. Olin odottanut ammatti-ihmisen arviota. Hän näkisi tekstin etäältä, osaisi poimia siihen piiloutuneet vihjeet teeman vahvistamiseksi, tekisi kehitysehdotuksia tarinan syventämiseksi ja tiivistämiseksi, kyseenalaistaisi mahdollisia puutteita rakenteessa, juonen logiikassa ja hahmojen uskottavuudessa. Mitään tällaista ei tapahtunut. Vain kaksi sanaa korvattiin synonyymillä, mentiin pinnallisella kielihuollolla.

Editointi parantaa tekstiä nostamalla esiin sen potentiaalia. Sen, mille kirjoittaja tekstiä pitkään puurrettuaan on jo sokea. Toimitan itse toisten kässäreitä ja kirjailijana nautin omien tekstieni pätevästä kustannustoimittamisesta. Minulle editointi on olennainen osa kirjoittamista, ei pakollinen paha lisä. Kustilla ja kirjailijalla on sama tavoite: tehdä tekstistä paras mahdollinen.

Hyvä kusti-kirjailijasuhde on tasavertainen. He ovat keskustelukumppaneita. Kumpikin kuuntelee, puhuu, pallottelee ideoita ja perustelee muutoksia kaunokirjallisin syin (”minusta tämä on kiva näin” ei valitettavasti kelpaa perusteeksi). Kirjailijana minun on syytä laittaa egoni syrjään ja kuunnella kirjallisuusalan ammattilaista. Kustina minun on muistettava, että viime kädessä kirjan kannessa on kirjailijan nimi. En voi pakottaa häntä tekemään muutoksia, vaikka kuinka perustelisin.

Kustin työ tunnutaan monesti koettavan puutteiden ja vikojen näkemisenä. On se sitäkin, mutta ei koskaan henkilökohtaisessa mielessä. Kusti arvioi tekstiä, ei kirjoittajaa. Jos kritiikki tuntuu päinvastaiselta, tilanteeseen on ainakin kaksi ratkaisua. 1. Kirjoittajan asennemuutos, koska ”vanhemmuus” (tai ego) estää kuulemasta kustin perusteltua viestiä. Pitää osata katkaista napanuora, koska maailmalle lähdettyään kirja kuuluu vain lukijoille eikä kirjailija pysty seisomaan jokaisen selän takana selittämässä sanojensa ja lauseidensa tarkoitusta. 2. Kusti on todellakin syytä vaihtaa ammattimaiseen.

Kustannustoimitukseen kuuluu myös vahvuuksien esiin nosto. Kun kusti kertoo, missä kohdin teksti soljuu voimakkaana, raikkaana ja ilmavana, kirjoittajan on helpompi hyödyntää kyseisissä kohdissa käyttämiään taitoja korjatessaan tekstinsä heikkouksia. Jos kusti ei mainitse onnistumisia, niistä voi kysyä, tasavertaisia keskustelijoita kun ollaan.

Kirjailijana minun on myös ymmärrettävä, että kustin muutosehdotuksia – ja etenkin kirjoituskurssilla yhdestä tarinasta annettuja palautteita – voi soveltaa laajalti. Yhden kohdan liian nopea siirtymä todennäköisesti toistuu muuallakin tekstissä. Tarinan A puutteita on varmasti myös tarinassa B, C ja D. Jokaisella on maneerinsa ja perisyntinsä, jotka helposti ujuttautuvat kaikkeen kirjoittamiseen.

Osa kirjoittamisen nautinnosta onkin siinä, että koko ajan voi petrata ja kehittyä. Kun vertaan alkuaikojen raapustuksiani viimeisimpiin, ymmärrän, miksi ensimmäiset pölyttyvät pöytälaatikossa, miksi ne keräsivät hylsyjä makkarin peräseinän tapetoimisen verran. Sama pätee editointiin. Aina riittää ammennettavaa. Matka jatkuu.