Verkkokauppa ei ole käytettävissä pe 24.5. klo 15:30 - su 26.5. klo 14:00 välisenä aikana suunnitellun huoltokatkon vuoksi.
Verkkokauppa ei ole käytettävissä pe 24.5. klo 15:30 - su 26.5. klo 14:00 välisenä aikana suunnitellun huoltokatkon vuoksi.

Ammattiahdistus

Suvi Tuomikoski kertoo kirjastaan Ammattiahdistus – Mikä minusta tulee isona? Tarina kirjan takana -sarjassa:

Päätin kirjoittaa Ammattiahdistus – Mikä minusta tulee isona? -kirjan pohdittuani pitkään, miten saisin erään työelämää koskevan havaintoni kaikkien ulottuville.

Idea kirjasta syntyi silloisen päätyöni ohessa. Autoin tuolloin nuoria aikuisia heidän ammatillisella polullaan. Törmäsin alituisesti moniin mielenkiintoisiin koulutusta ja työtä koskeviin kysymyksiin ja pohdintoihin. Samoihin aikoihin eräs kollegani kysyi minulta: “Mitä sinä olet tehnyt aiemmin työksesi?”Mietin mielessäni, “kunpa vain tietäisit!”, ja yritin muodostaa värikkäästä urastani lyhyen tiivistyksen. 

Omakohtaisten kokemusten, erilaisten töiden äärellä havaitsemieni asioiden ja käymieni koulutusten myötä ajatukseni kulminoitui lopulta sanaan “ammattiahdistus”. Tästä alkoi lähes kaksi vuotta kestänyt monivaiheinen prosessi, jonka aikana kansilehtien väliin muodostui tiivis kuvaus, missä tilanteissa ammattiahdistusta ilmenee, mikä sitä aiheuttaa ja mikä siihen auttaa. Huomaamattani tulin luoneeksi samalla jotain uutta.

Haluan tämän, tarinallisuutta ja elämäkertaa sisältävän tietokirjan, myötä nostaa esille uuden puolen työelämästä ja yksilön erilaisista ammatillisista valinnan paikoista. Aiheista jotka ovat monelle työikäiselle toisaalta erittäin tuttuja, mutta eivät ehkä vielä ääneen sanottuja.

Toivon, että kirjan löytävät eri-ikäiset, monenlaisissa ammatillisissa tilanteissa olevat ihmiset, jotka haluavat ymmärtää työelämää paremmin tai saada hieman vertaistukea. Uskon, että kirjani voi toimia hyvänä keskustelun avaajana erilaisissa ammatillisuutta ja työtä koskevissa yhteyksissä, tarjoten näkökulmia ja uuden ajatuksen siemeniä.
 


Suvi Tuomikoski (kuvaaja: Tiia Juutinen)