Ei minun maailmassani

Terhi Raikas kertoo kirjastaan Ei minun maailmassani Tarina kirjan takana -sarjassa:

Keväällä 2021 silloisessa kotikaupungissani Vaasassa oli valloillaan korona. Työkaverini marmatti, että tätä menoa meillä on korona vielä 100 vuoden päästäkin. Kun koronasulku alkoi, tämä kommentti muistui mieleeni ja aloin kirjoittaa. Aloittaessani tarinan minulla ei ollut aavistustakaan mistään muusta kuin että se sijoittuisi n. 100 vuoden päähän. Tarina alkoi muotoutua sitä kirjoittaessani, ja siihen pääsi mukaan kaltaiselleni feministille ja ympäristö- ja ihmisoikeusjuristille tärkeitä elementtejä: rauha, ilmastonmuutos ja naisenergia. Romaanissa on myös minulle tärkeitä ihmisiä, sillä jokaisella romaanin hahmoista on tosielämän esikuva. Itse olen päähenkilö Meerin esikuva, marmattava työkaverini tarjosi esikuvan romaanissa mehiläisiä kasvattavalle Tuulalle. 

Luovalla ja pitsan voimalla toteutetulla kirjoitusprosessilla syntyi nuorisoromaani, joka tulevaisuuteen sijoittuvan fiktion keinoin käsittelee teemoja, jotka ovat tärkeitä tänäkin päivänä. Melkein vuosi romaanin valmistumisen jälkeen syttynyt Ukrainan sota on sittemmin osoittanut, että kirjan asetelma, jossa III maailmansotaa käydään niin, että vastakkain ovat toisella puolella Euroopan unioni ja USA ja toisella Venäjä ja Kiina, ei ole täysin tuulesta temmattu. Toivottavasti rauhankyyhkyt nousevat lentoon joskus vielä todellisuudessakin. Haluan romaanilla auttaa nuoria käsittelemään haastavia teemoja fiktion nostamien kysymysten kautta.  

Tällä hetkellä on työn alla romaanin jatko-osa Jokaisessa meistä on mahdollisuuksia, johon voimaa antavat vanhempien luona maalla kirjoittaessa iskän tekemät lämpimät leivät. Esikoisromaanini onkin omistettu hänelle. Hän on tukenut minua aina ja kaikessa, ja niinpä hän onkin mitä parhain esikuva fiktion lisäksi myös ihan todellisuudessa.
 


Terhi Raikas (kuvaaja: Helena Raikas)