Keskustelu maahanmuuttoon, uskontoihin ja erotiikkaan liittyvästä suvaitsevaisuudesta kaipaa syvempää ja perusteellisempaa analyysiä, sillä suvaitsevaisuutta uhkaa alati kriisi. Pinnallinen ja vastapuolta helposti syyllistävä keskustelu vie uskottavuutta ja luottamusta itse tärkeältä suvaitsevaisuudelta.

Suvaitsevaisuus on parhaimmillaan asenteetonta, myönteistä suhtautumista elämän kokonaisuuteen, sen kaikkiin rakentaviin mahdollisuuksiin. Se ei tunne hyvien ja pahojen, henkisen ja ruumiillisen, pyhän ja maallisen eroja tai vastakohtaisuutta. Ne ovat samaa ykseyttä. Asenteeton suvaitsevaisuus näyttäytyy parhaiten renessanssin ihmisihanteessa.

On vain muutamia suvaitsevaisuuden vaatimuksia, joita voi pitää universaaleina ja ehdottomina ja jopa "pyhinä". Niitä ei juuri kukaan vastusta. Niihin kuuluu "kultainen sääntö", jonka mukaan kukaan ei saa tehdä toiselle, mitä ei toivo itselleen tehtävän. Aidot suvaitsevaisuuden vaatimukset ovat myös tukemassa suurten kulttuuri- uskontojen, kristinuskon, hindulaisuuden, buddhalaisuuden tai islamin tärkeimpiä opinkappaleita.

Muut suvaitsevaisuuden vaatimuksista ovat vain jonkin ryhmän mielipiteitä. Niiden suhteen voidaan pyrkiä yhteiskunnassa kompromisseihin – joko niin, että niitä suvaitaan tai niin, että niitä pidetään tasavertaisina muiden laillisena pidettyjen arvojen kanssa. Kaiken suvaitsevaisuuden taustalla on konflikti kahden tahon välillä, jossa toinen osapuoli on päässyt voitolle.

Suvaitsevaisuudelta voidaan vaatia enemmän kuin vain suullista vakuuttelua. Tullakseen suvaitsevaksi ihmisen on nähtävä kaikki totuudet monesta näkökulmasta ja etsittävä itselleen "hyviä vihollisia" ja myös kaikkea sitä, mikä ei ole häntä aluksi lähimpänä. Niin kutsutut ennakkoluulot voivat sisältää totuuden aineksia tai ainakin jotain sellaista, josta on keskusteltava. Suvaitsevaisuuden tavoittaminen ei saa olla liian helppoa. Sen on oltava myös taistelua vastuksia vastaan ja haasteellista.

Moderni ihminen edustaa suuria suvaitsevaisuuden periaatteita, mutta hän ei aina suvaitse kanssaihmisiään. Surullisena muistutuksena suvaitsemattomuuden olemassaolosta nykyhetkellä on pohjoisamerikkalainen wokismi, joka on suvaitsemattomuutta suvaitsevaisuuden valepuvussa. Suvaitsevaisuuteen kuuluu myös rakkaus.

Ei voida kuitenkaan myöskään suvaita kaikkea. Mennyt vuosisata kertoo siitä, että joitakin ilmiöitä on suvaittu liikaa. 1900-luvun totalitarismi sai näin siivet alleen. Tälläkin hetkellä suvaitaan liiaksi luonnon pilaamista ja atomiaseiden olemassaoloa, "kauhun tasapainoa".
Teos käsittelee esimerkinomaisesti muun muassa suomenruotsalaisten ja suomenkielisten keskinäistä historiaa, Ranskan Elsassin historiallisia konflikteja, kilpaurheilun mahdollisuuksia suvaitsevaisuuden edistämisessä sekä sitä, millä tavalla suvaitsevaisuus näyttäytyy kuvataiteissa.

Tarmo Kunnas on toiminut kirjallisuuden professorina Jyväskylän ja Sorbonnen yliopistoissa. Hänen kirjojaan on julkaistu useilla vierailla kielillä ja tuotannossaan hän on käsitellyt mm. Nietzschen filosofiaa, rakkautta, pahuuden olemusta, kotiseudun ideaa ja eurooppalaisen älymystön ja fasismin suhteita. Hän on toiminut Suomen Ranskan Instituutin ensimmäisenä johtajana vuosina 1990–1995.