Usein ajattelemme, että työyhteisöjen ja organisaatioiden johtaminen perustuu
viimeaikaisille tutkituille tiedoille. Tämä oletus osoittautuu kuitenkin virheelliseksi, kun
nykyisiä johtamisnäkemyksiä tutkitaan tarkemmin. Todellisuudessa nykyisin käytössä
olevat johtamisajatukset tulevat kaukaa 1980-luvulta ja niissä korostetaan vanhakanaisesti
johtajakeskeisistä, sankarijohtamisen näkökulmista. Organisaatioelämä on kuitenkin jo
muuttunut ja siksi vanhakantaisten johtamisnäkemysten soveltaminen aiheuttaa paljon
pahaa oloa. Mikäli jatkamme samaa rataa, on todennäköistä, että yhä suurempi osa
työssä käyvistä henkilöistä palaa jatkossa loppuun. Kirjassa ehdotetaan ratkaisua
johtamista vaivaavan noidankehän katkaisemiseksi ja hyvien työolosuhteiden
aikaansaamiseksi.
Pauli Juuti on valtiotieteen tohtori, emeritusprofessori ja tietokirjailija. Hän on ennen
eläkkeelle siirtymistään toiminut Johtamistaidon opiston tutkimusjohtajana sekä
Lappeenrannan teknillisen yliopiston johtamisen ja organisaatioiden professorina. Hän on
kirjoittanut yli 60 työelämään ja johtamiseen liittyvää kirjaa. Hän on myös konsultoinut ja
kehittänyt lukuisia maamme työyhteisöjä.