Villi itä

Miika Nuutinen kertoo kirjastaan Villi itä Tarina kirjan takana -sarjassa:

Olen tykännyt kirjoittamisesta koko elämäni. Kukaan ei ole minua siihen kannustanut, eikä kotona luettu kirjoja. Yläasteella saatoin kirjoittaa vihkon pituisen aineen, koska se oli minusta parasta mitä tiesin. Lukio tappoi luovan kirjoittamisen. Jatkoin kuitenkin runojen rustaamista. Se osoittautui mainioksi tavaksi käsitellä vaikeita asioita, joita perheessäni tapahtui. Aloin oppimaan kirjoittamista ja pääsin käsiksi tunteisiini.

Pienkustantamo julkaisi kaksi runokokoelmaani 2010-luvun taitteessa. Sen jälkeen päätin yrittää kirjoittaa romaanin. Ajattelin, että vanhana harmittaisi, jos en edes yritä. Tiesin tuolloin jo kirjoittamisen realiteetit.

Itäsuomalainen ääni on ollut vähissä Heikki Turusen ja Simo Hämäläisen jälkeen. Päätin kirjoittaa aikalaisromaanin maaseudusta ja puhtaasta luonnosta. Meillä oli nuorten miesten porukka, joka retkeili ja haki vapautta yhteiskunnan ulkopuolelta. Sitä kautta tarina alkoi hahmottumaan. Lähes kaikki Villin idän tapahtumat ovat enemmän tai vähemmän tosia.

Kirjoitusmatkan varrelle sattui menetys, mikä sekoitti elämässäni kaiken. Siksi tämä kirja on minulle tärkeä osoitus siitä, että retkeä täytyy jatkaa, tapahtui mitä tahansa. Elämän tapahtumat täytyy kantaa ylpeydellä mukana. 

Toivon, että kirja saisi ansaitsemansa huomion ja lukijat pääsisivät nauttimaan puhtaasta luonnosta, sekä nuoruuden vapaudesta retkimiesten kanssa.

Kaipaan jokia, aarniometsiä, soita, järviä, vaaroja, kaikkia vuodenaikoja ja vanhaa porukkaa. Mitään noista sellaisenaan en saa takaisin, mutta vanhanakin voin ottaa kirjan käteeni. Saan muistella nuoruuden reissuja ja jo kauan sitten kuollutta rakasta.
 

Miika Nuutinen (kuvaaja: Eevi Ovaskainen)