Muuhalainen löytää uuden kodin

Anja Hatva kertoo kirjastaan Muuhalainen löytää uuden kodin Tarina kirjan takana -sarjassa:

Istuimme nurmikolla lapsenlapseni kanssa, kesä teki tuloaan. Hän oli juuri alkanut puhua, mutta puheesta oli aika vaikea saada selvää, koska kovat konsonantit ja usein ääkkösetkin vielä puuttuivat. Ajattelin, että tämä on ensimmäinen kesä, josta hän saattaisi myöhemmin muistaa jotakin. 

Silloin tuli muurahainen esiin ruohikosta. Seurasimme sitä tarkkaavaisesti ja tarjosimme sille ruohonkortta.
”Muuhalainen! Muuhalainen tulee minun luo!” lapsi riemuitsi.
Vähän ajan kuluttua ilmaantui leppäkerttu. 
”Käppälerttu”, lapsi toisti jälkeeni. 
Siitä syntyivät kuvakirjan ensimmäiset nimet sadun sankareille. Toisillekin hahmoille yritin myöhemmin keksiä vastaavia, helposti lausuttavia nimiä ilman ärrää ja muita pienille lapsille vaikeita kirjaimia. Syntyi lajinimiä kuten kolppi, maalimamato ja suonuolijainen.

Siitä on nyt ehkä viisi vuotta. Tuolloin ilmastonmuutoksen uhka puhutti jo laajemminkin tutkijoita. Julkisuudessa ruvettiin tiedottamaan ilmastonmuutoksesta, ja se aiheutti jopa ilmastoahdistusta ihmisissä. Ajattelin silloin pieniä lapsia, jotka pakostakin kuulevat näitä huonoja uutisia ymmärtämättä muuta, kuin että jotakin uhkaavaa on tapahtumassa.  

Ihmisen toiminnan ja ilmastonmuutoksen sivutuotteena seuraava ilmiö on lajikato, jonka laajuudesta tulin oikeastaan tietoiseksi vasta Luonnon punaisen kirjan ilmestyttyä. Samaan aikaan sota ja luonnonkatastrofit pakottavat ihmisiä epätoivoisesti siirtymään paikasta toiseen. Muuhalainen on allegoria molemmista, puettuna limakon rooliin sadun muodossa. 

Miten tuoda asia esille niin, että siinä olisi ripaus toivoa mukana? Uhanalainen laji voi vain sopeutua, väistää tai kuolla sukupuuttoon. Kuvakirjassani Muuhalainen löytää uuden kodin nähdään kaikki vaihtoehdot, mutta siinä on onnellinen loppu. 

Limakon löysin päähenkilöksi luettuani luontotutkijoiden toimittaman kirjan Metsän salainen elämä (2016), jossa kerrotaan Suomen metsissä elelevistä lajeista. Limakon on huomattu pystyvän uskomattomiin muodonmuutoksiin. Se voi jakautua pienempiin osiin, jotka voivat lähteä vaeltelemaan ympäristöön ja taas kohdatessaan tunnistaa toisensa, sulautua yhteen. Ne voivat odottaa parempia aikoja kehittämänsä kalvon sisällä jopa lukuisia vuosia, jos on liian kuivia kausia. Limakolla on todettu olevan jopa ongelmanratkaisukykyä: labyrinttikokeissa se oppi löytämään lyhyimmän reitin kauranjyvien luo kahdessa tunnissa!

Kuvakirjassani seikkailee muitakin kuvitteellisia lajeja, jotka voisivat olla olemassa, sillä ne muistuttavat joitakin nykyisiä lajeja. Käppälerttu on kovakuoriainen ja suppalainen on kirva, mäyhä on sukua tammihiirelle. Kuvituksiin olen myös sujauttanut suokorvessa kasvavia maariankämmeköitä ja hiirensammalta, jotka alkavat olla vaarantuneita.

Lapsen paras käyttöliittymä on aikuisen syli. Ajattelen, että kirjaa luettaisiin yhdessä niin, että lapsen kysymyksiin vastataan tarpeen mukaan ja sopiva taso huomioiden.
 

Anja Hatva (kuvaaja: Marko Nevanperä)