Muistisairaan läheisenä

Suvi Tirkkonen kertoo kirjastaan Muistisairaan läheisenä Tarina kirjan takana-sarjassa:

Minulle kävi kuten sadoilletuhansille keski-ikäisille naisille Suomessa käy: huomasin olevani sairaiden, vanhojen vanhempieni epävirallinen hoitaja. Vuosien mittaan avustaminen kasvoi lähes toiseksi työksi palkkatyön rinnalle. Ryhdyin selvittämään yhteiskunnan vanhuksille tarjoamaa apua ja hämmästyin, kuinka paljon suomalainen yhteiskunta nojaa omaisiin. Ennen kuin kunta myöntää kotiapua vanhukselle, kartoitetaan se, kuinka paljon omaiset voivat hoitaa vanhusta. Lapset eivät ole kuitenkaan lain mukaan olleet velvollisia huolehtimaan vanhemmistaan vuoden 1970 jälkeen.

Vanhempien asioita hoitaessani törmäsin lukemattomia kertoja käsittämättömiin kummallisuuksiin viranomaisten kanssa. Minusta tuntui kuin olisin kävellyt laillisuuden ja laittomuuden rajamailla koko ajan. Muistisairaalla on täysi itsemääräämisoikeus asioistaan. Siihen vetoamalla viranomaiset pystyvät viivyttelemään palveluiden järjestämisessä.  Mutta jos me läheiset kunnioittaisimme aina muistisairaan vanhempiemme itsemääräämisoikeutta, niin he olisivat ulosotossa, kuolisivat nälkään ja likaan.

Minulle selvisi läheishoitajana, että tämä yhteiskunta on nyt yllätetty housut kintuissa. Koskaan ennen ei Suomessa ole ollut tilannetta, missä eri taloudessa asuvien lasten oletetaan hoitavan toisessa taloudessa asuvia vanhempiaan. Meillä ei tunnu olevan toimivaa suunnitelmaa vanhustemme varalle. Läheishoitajat ovat liian uupuneita tuodakseen epäkohdat yleiseen tietoon. Toivon, että voisin olla noiden satojentuhansien läheishoitajien äänitorvena ja herättää keskustelua meitä kaikkia koskevasta asiasta, sillä meistä kaikista tulee vanhoja ja jotenkin meidät on hoidettava.
 

Suvi Tirkkonen (kuvaaja: Aili Tierney)