Mikä mieli uskonnoissa?

Tarmo Kunnas kertoo kirjastaan Mikä mieli uskonnoissa?  – Pohdintaa uskonnon, moraalin ja pyhyyden nykyisestä olemuksesta Tarina kirjan takana -sarjassa:

Nuorena kirjoitin aforismin: “Mystikot ajattelevat, että pimeässä näkee parhaiten silmät kiinni.” Uskonnollisiin ilmiöihin liittyvät tulkinnat kertovat enemmän ihmisten toiveista kuin jumalallisesta totuudesta. En halua kulkea uskontojen merkitystä pohtiessani pimeässä silmät kiinni, vaan katsoa, kuinka pitkälle pimeässä pääsee kriittisen hengen valon varassa. Se on kirjani johtoajatus. Uskonnollisissa ilmiöissä on ihmisjärjelle paljon ymmärrettävää, ajateltavaa ja ihmeteltävää.

Kirjani ei lähesty uskontoja teologisesti tai pohdi niiden uskonnollista totuutta tai valhetta. Se näkee uskonnon kaltaisten voimien vaikuttavan tiedostamattomana myös varsinaisten uskontojen ulkopuolella –  jopa maailmankatsomuksissa, jotka eivät pidä itseään uskonnollisina. Kirjassani arvioidaan uskontojen merkitystä teologiasta riippumatta niiden eksistentiaalisesta arvosta käsin, siis suhteessa koettavaan ihmisen olemassaoloon ja sen mahdollisuuksiin. Se etsii uskonnoista inhimillisesti arvokasta.

Hetkellä, jolloin tutkimusten mukaan kristillisen kirkon kannattajien luku vähenee niin Suomessa kuin Euroopassa romahdusmaisesti ja uskonnollinen elämänpiiri näyttää joutuneen virallisten oppiensa myötä pahaan kriisiin, kiinnostus uskontoja ja niihin liittyvää moraalia ja pyhyyttä kohtaan elää kuitenkin voimakkaana. Kirja selvittää tätä ristiriitaista kehitystä vuosisataisessa europpalaisessa ja globaalissa perspektiivissä. Se haluaa nähdä myös moraalin ja pyhyyden ilmiöt uudella tavalla. Uskonnot eivät ehkä ole sittenkään olleet vain ihmiskunnan harharetki, vaikka niissä on paljon arvosteltavaa kuten kaikessa inhimillisessä toiminnassa.

Uskonnollinen moraali on ollut usein vallan palveluksessa, mutta se voi olla  myös ihmisen parhaimman minuuden vertauskuva.

Moderni ihminen koettaa nytkin löytää pelossaan, että Jumala on kuollut, kaikin keinoin vastineen moraalia valvovalle ja sen perustana toimivalle Jumalalle. Uutta perustaa ei moraalille ole kuitenkaan täysin löytynyt.

Yllättävää on, että uskontojen maallistumisesta huolimatta, pyhyyden ilmiöt ovat edelleen voimissaan. Kuka tahansa – myös maallistunut ihminen – voi kokea pyhyyden ihmisten keskinäisissä suhteissa, hyvyydessä, rakkaudessa, kauneudessa, mutta myös modernin tieteen tavoitellessa ihmisen maailmankaikkeuden uskomattomia rajoja tai rajattomuutta. Kuka tahansa voi tavoittaa sen edelleen luonnossa tai taiteessa. Pyhyys on kaikista kirkkokunnista riippumaton voima ja “myyttien” varanto, josta kaikki uskonnot lopulta ammentavat pyhyyden muotojaan.

Modernit uskonnot ovat jossain suhteessa rappeutuneita. Ennen niin voimakkaat jumalat ovat tulleet vanhuuden heikoiksi. Pahimmillaan myöhäiset uskonnot peittävät näkyvistä pyhyyden ja sen, että elämä ja maailmankaikkeus sekä ihminen, hänen evoluutionsa ja historiansa ovat ihme. Uskontojen perimmäinen tavoite on aina ollut kertoa näistä ihmeistä ja suhteuttaa ihminen omaan traagiseen maailmaansa ja olemiseensa.

Kun tuskin kaksikymmentävuotiaana olin lähellä ateismia, harhailen nyt pyhyyden maltillisen rakkauden ja agnostisismin välimaastossa – agnostisismin, joka myöntää, ettei tiedä mitään “tuonpuoleisista” ilmiöistä. On hyvä tunnustaa tietonsa rajallisuus, mutta myös elämän ilmiöihin liittyvä arvoituksellisuus. Arvoitus liittyy niin moraalin voimaan kuin itse pyhyyteen. Mistä ne ovat kotoisin?

Tämä kirja ei vaadi uskonpuhdistusta, mutta se pyrkii antamaan joitakin virikkeitä kriittiselle ja rakentavalle yksilölliselle näkemykselle kulttuuriuskonnoista.

Ihminen ei kykene määrittelemään omaa suhdettaan uskontoon. Siinä on aina ristiriitaisuutta ja sellaista, mille ei löydetä sanallista ilmaisua. Etsiminen ja elämän mysteeriluonteen kokeminen on ihmiselle ehkä tärkeintä.
 

Tarmo Kunnas