Kuolemanlahti

Petri Vartiainen kertoo kirjastaan Kuolemanlahti Tarina kirjan takana -sarjassa:

Elokuussa 2015 selailin kirjastossa erästä kylähistoriikkia. Pysähdyin aukeamalle, jonka valokuvassa lipui sisävesilaiva.

Kuvan laiva oli uponnut Savossa, Enonlahdessa, vuonna 1934.

Hukkuneita: 34.

Laiva oli nimeltään S/S Louhi, ja se nostettiin ylös pian uppoamisensa jälkeen.

Minua lahden pohjassa makaava laiva ei jättänyt rauhaan, vaan jatkoin hylyn etsimistä. Sieltä, minne se mielessäni oli vajonnut.

Pian ajatuksiini ilmestyi oma (kirjallinen) kuva, jossa langanlaiha mies makaa terassilla.

Tuo mies on hylky itsekin, naisen pelastama.

Naisen, joka haluaa pitää oman hylkynsä piilossa, Kuolemanlahden pohjassa.

Näiden ihmisten kanssa aloin elää ja kirjoittaa.

*

Kirjoittaessa minulle selvisi, että menneisyys on kuin uponnut laiva: se voi maata hylkynä ihmisen sisällä, syvälle painuneena, mutta tuntua silti joka päivä, olla sitkeästi olemassa.

Jotta samat, edellisen sukupolven virheet eivät toistuisi, hylky pitää löytää, tutkia tarkkaan ja selvittää  uppoamisen syy.

Ylös sitä ei kannata nostaa, museoida runkoa talteen, mutta etsijän pitää palata takaisin pinnalle ja jatkaa elämäänsä.

*

Kuolemanlahden toisella päähenkilöllä Ritvalla oli lapsena huono isä. Kun hänen omasta aviomiehestään paljastuu vikoja, Ritva suunnittelee hankkivansa syntyvälle pojalleen useamman isähahmon.

”Ritva oli päättänyt, ettei sietäisi huonoa kohtelua, tai huonoa mies, ei hetkeäkään! Siksi niitä pitää olla useampi, hän ajatteli. Ja kun ne seisovat tuossa jonossa, yhdessä, tarkasti peräkkäin, niin vain silloin niistä muodostuu yksi kunnollinen hahmo. Mies. Ja isä.”

Ritvan poika Mika kasvaa aikuiseksi näiden isähahmojen kanssa, mutta se jättääkin jälkiä, joista Ritva ei tiedä mitään.

*

Kaikki alkoi Kuolemanlahdesta
ja kiertyy sinne takaisin.
 

Petri Vartiainen (kuvaaja: Jussi Mielikäinen)