Itsekkyydestä
Sampsa Laurinen kertoo suomentamastaan La Rochefoucauld'n mietelausekokoelmasta Itsekkyydestä Tarina kirjan takana -sarjassa:
Tein La Rochefoucauld'n seurassa kaksi matkaa. Ensimmäistä viitoittivat hänen mietelauseensa; toinen vei 1600-luvun Ranskaan, sen poliittiseen historiaan, valtarakenteisiin ja vehkeilyihin, joihin aforistikkomme osallistui hämmentävällä tavalla. Pieni esipuheluonnokseni kasvoi seikkaperäiseksi esseeksi.
Käännösstrategia muuttui matkan varrella. Ensin oli tarkoitus valita vain parhaat mietelmät, mutta kirjoittajan henkilöhistorian valossa myös yliampuvat ja typerätkin mietelauseet osoittautuvat valaiseviksi. Niistä piirtyy moniulotteinen kuva sekä aikakaudestaan että hänestä itsestään. Suomentajan tehtävä ei ole esittää La Rochefoucauld'ta viisaampana kuin hän oli.
Niin ikävästi kuin hän kirjoittaakin esimerkiksi naisista, olisi historian väärentämistä lakaista maton alle mietteet, jotka muistuttavat, miten huono naisen asema on ollut ja millaisiin käsityksiin eriarvoinen kohtelu voi edelleen perustua. Ihminen ei toimi niin, että luettuaan viisaan ajatuksen hän omaksuisi sen noin vain. Käytännössä voi olla pysäyttävämpää lukea tyhmiäkin väitteitä ja tunnistaa niissä jotakin tuttua.
Niin ikään hämmentäviä ovat La Rochefoucauld'n käsitykset vanhuksista. Niissäkin hän parjaa itseään, sillä käytännössä hän pohti mietteitään kihdin nujertamana invalidina, rullatuolissa, jonka vankina hän vietti elämänsä 12 viimeistä vuotta. Esimerkiksi kirjoittaessaan maksiimin 408 "Vanhat, aiemmin ihastuttaneet ihmiset uhkaavat joutua naurunalaisiksi unohtaessaan, etteivät he ihastuta enää" hän oli hyvin ihastunut läheisen ystävänsä Madame de Sévignén tyttäreen.
La Rochefoucauld'n mietelauseet syntyivät ryhmätyönä jopa niin pitkälti, että häntä on hiukan harhaanjohtavaa kutsua kirjailijaksi. Mietelauseiden veistely oli salonkien muodikas ajanviete, seurustelumuoto, jota syvennettiin kirjeitse. Kirjeissään La Rochefoucauld pyysi apua niiden kaikkien muokkaamiseen ja kieliasun hiomiseen, koska hän tiesi astuneensa itselleen vieraalle maaperälle. Hän ei ollut lukumiehiä, vaan kirjoja enemmän hän ammensi elämänkokemuksestaan, ihmisten tarkkailusta kuninkaan hovissa, salongeissa ja sotatantereilla. Mietteiden lukuisista kommentaattoreista edelleen tunnetuimpia olivat Mademoiselle de Scudéry, Madame de Sévigné, Madame de La Fayette ja Ninon de Lenclos.
La Rochefoucauld'n ajatukset ihmisen perimmäisestä itsekkyydestä eivät olleet aikanaan ainutlaatuisia, mutta hän erottui muista aforistikoista viemällä pessimismin milteipä äärimmilleen. Hänen mietelauseensa ovat niin hyökkääviä, että lukijan on puolustauduttava. Luvassa antoisia kamppailuja.
Sampsa Laurinen (omakuva), François de La Rochefoucauld (Théodore Chassériau, Public domain, via Wikimedia Commons)
