Isä, Siri ja Hadrianus

Arja Sihvola kertoo kirjastaan Isä, Siri ja Hadrianus Tarina kirjan takana -sarjassa:

Huomasin muutama vuosi sitten, että moni ystävistäni puhui lämpimästi isästään, kertoi, miten juuri isä oli tukenut ja rohkaissut tytärtään. Ehkä nämä keskustelut herättivät kuvan Siristä ja hänen isästään Eliaksesta. Olin edellisen kirjani jälkeen ajatellut pitää tauon, mutta eräänä yönä heräsin siihen, että Siri ja Elias alkoivat kertoa tarinaansa. Oli pakko nousta ja mennä koneelle. Samaan aikaan kirjallisuuspiirissämme luettiin Marguerite Yourcenarin kirjaa Hadrianuksen muistelmat. Lumouduin Hadrianuksesta niin, että myös hän tuli mukaan kirjaan. Se tuntui ensin mahdottomalta, mutta vähän ajan kuluttua aivan luonnolliselta.

Isä, Siri ja Hadrianus on viides kirjani ja myös sen sivuilla on kuolema niin kuin kaikissa kirjoissani. Se ei ole suunniteltua, olen vain jälkeenpäin todennut, että niin on. Miksi? Ehkä siksi, että kuolema on koskettanut elämääni alusta asti. Olin parikuinen, kun kaksivuotias sisareni kuoli. Sain surua ja kuolemaa sananmukaisesti äidinmaidossa. Pikkutyttönä menetin läheisen ystäväni auto-onnettomuudessa, elämänkumppanini kuoli yllättäen kuukausi ennen häitämme, ja siitä parin vuoden päästä menetin ainoan lapseni. Kuolema on koskettanut ja ravistellut minua, ja ehkä pohdin sitä myös tarinoitteni kautta.

Onneksi moni lukija on kertonut, etteivät kirjani ole silti synkkiä, vaan ne luettuaan jää miettivä, mutta perusvaloisa olo. Se on hyvä, sillä ei kuoleman tule sammuttaa elämisen halua ja iloa vaan syventää ja vahvistaa niitä.

Kirjoittajana minulla on ollut kaksi taitavaa ihmistä taustatukena: esilukija ja kustannustoimittaja. Joka kerta, kun lähetän tekstiäni heille, olen peloissani ja jännittynyt, mutta samalla täysin luottavainen. Suuria muutoksia kumpikaan ei ole yleensä esittänyt. Toistuvasti on kuitenkin käynyt niin, että kun joku kohta tekstissä hiertää enkä oivalla syytä, he kyllä sen löytävät ja tekevät toimivia parannusehdotuksia.
 

Arja Sihvola (kuvaaja: Päivi Romo)