Aikalahjat

Eeva Vänskä kertoo kirjastaan Aikalahjat Tarina kirjan takana -sarjassa:

Aikalahjat-kirja heijastaa kokemuksiani isäni viimeisellä sairaalajaksolla, mutta myös hyviä muistoja yhteisistä ajoista. En valinnut kirjoittaa, koin että teksti valitsi minut, tunki paperien reunoille, kalenterin sivuille, mitä vain kirjoitusalustaa löytyi. Tekstiviestejä itselle en edes ole hennonnut poistaa.

Ennen kaikkea runot kannattelivat minua syntyhetkellään, sillä on kestämätöntä katsella rakkaan ihmisen kärsimystä. Voi siis ajatella, että runous toimi tuolloin, syksyllä 2019, omana pelastusrenkaanani.

Runot myös välittävät, kertovat siitä ihmeen tunteesta, että aidosti toinen ihminen kohtaamalla saa lahjoja, aikalahjoja, riippumatta missä kontekstissa ollaan. Vaikka kuoleman lähellä.

Runot ovat arvostamista, ne ovat muistamista, ihmisen kohtaamista ajan yli. Muistot kannattelevat meitä, kohtaamisen hetket, taimenpuron solina, nuotiopuiden kohahtelu, yhdessä katsotut westernit, Waynet ja muut.

Ja miten keskeneräinen itse olinkaan, olen. En osannut muuta tehdä kuin olla läsnä. Muuta ei ollut, muuta en osannut, muu ei auttanut. Vaikka kukaan ei halua sitä, kärsimyksen katsomisen taakkaa.

Hänellä oli kuitenkin vaikeinta, hän oli se, joka kärsi, hän koki kivut, hänen piti luopua, ja me olimme siinä vieressä. Vaihtamassa tyynyä, antamassa vettä.

Nyt kun isän poismenosta on aikaa kaksi vuotta, kaiken kattavan surun tilan on täyttänyt kiitollisuus, se joka sairaalassa oli enemmän taustalla. Kiitollisuus, että sai olla läsnä ja saattamassa, pitämässä kädestä ennen pandemiaa. Kiitollisuus siitä, että juuri minulla on maailman paras isä.

P.S. Ja miten siunattu koen olevani (”siunattu” on mummoni sana, isäni äidin oma), kun minulla on kirjoittaminen.
 

Eeva Vänskä (kuvaaja: Hanna Tarkiainen)