Naiset maailman tuulessa
27,90 €
Kustantaja:
Asu:
Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi:
Kirja perustuu suvun naisten selviytymistarinoihin Karjalan kannaksen Uudeltakirkolta (1850) sodan jälkeiseen Kallioon ja myöhemmin lähiöelämään. Suvun naiset viiden sukupolven ajalta kohtaavat vastoinkäymisiä ja haasteita. Yhteisenä tekijänä heillä on veren perintönä saama periksiantamattomuus ja luottamus siihen, että kaikesta selvitetään, kun on aina selvitty. Kirjassa matkaamme maailman tuulessa yli sukupolvien ja tarkastelemme elämää kaarisillalta, jota vahvat naiset ovat olleet meille rakentamassa.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun pieni mustalaistyttö Maria joutuu huutolaislapseksi Viipurin lastenkotiin. Huutolaisia oli tuohon aikaan paljon ja heidän kohtalonsa olivat useimmiten julmia ja epäinhimillisiä. Maria saa kuitenkin hyvän kodin Uudenkirkon Talpolassa, jossa hän myöhemmin kohtaa miehensä Simeonin ja synnyttää kaksi tytärtä. Sukupolvien ketju saa näin alkunsa tuosta eläväisestä Mariasta, jonka ilon kupla siirtyy siunattuna perintönä. Karjalan naiset saavat kokea paljon: Venäjän vallankumouksen, sisällissodan kahinat, Suomen itsenäistymisen ja evakkomatkat. Sukurakkaat naiset pitävät yhtä Kalliossa miesten ollessa rintamalla.

Yhteisöllisyys ja aito välittäminen vievät heitä eteenpäin. Kirjassa on ajan kuvausta vuosikymmenien ajalta, ja naiset tuovat positiivisella tavalla lämpöä ja lohtua myös näihin päiviin. Vaikeudet, joita he kohtasivat, ja joita nykynaisina kohtaamme, ovat tyystin eri tasoilla ja siksi heiltä onkin niin paljon opittavaa. Kirjan tavoitteena on ymmärtää elettyä elämää, edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta, sekä rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Anita Näslindh-Ylispangar on filosofian tohtori ja kirjoittanut aiemmin romaanin Juna 69- kun elämät suistuivat raiteiltaan (Basam Books / 2020) sekä sosiaali- ja terveysalan akateemisia julkaisuja.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-6 arkipäivässä
Naiset maailman tuulessazoom
KIRJAUDU
Sisäänkirjautuminen
Rekisteröityminen
OMA TILI
Omat tiedot
Omat tilaukset
Omat laskut
ASIAKASPALVELU
Asiakaspalvelu
Yhteystiedot
Toimitusehdot
SEURAA MEITÄ
Facebook
Instagram
Linkedin